
NOKKONEN ja tuotteet
Nokkonen on villiyrttien mestari
Villiyrteistä tunnetuin, ravintoaineiden tehopakkaus. Ja super-ruokaa ovat nokkosen siemenet! Pinaattiin verrattuna nokkonen sisältää runsaasti mm. proteiinia, rautaa, magnesiumia ja ravintokuitua.
Nokkosessa on saantisuosituksiin nähden merkittäviä määriä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia ja rautaa. Etenkin kalsiumia on runsaasti, joten nokkonen sopii kalsiumin lähteeksi myös kasvisruokavalioon. Nokkosessa on myös paljon C- ja B-vitamiineja, myös A-ja E-vitamiineja.
Sekä kuivaus että ryöppäys (ryöppäys = vajaa puoli min kiehuvassa vedessä) poistavat poltinkarvojen pistävyyden.
Nokkosta käytetään ruokiin pinaatin tavoin, esim paistoksiin, muhennoksiin, keittoihin, piiraisiin, pannukakkuihin ja leipiin. Nokkosta voi käyttää myös yrttijuomissa.
Kuivattu nokkonen on hyvä perusaines viherjauheeksi ja yrttijuoma-ainekseksi. Nokkosen siemeniä voi käyttää monipuolisesti. Ne sopivat lähes minkä ruoan lisukkeeksi tahansa. Niitä voi ripotella mm. smoothien, aamiaispuuron tai myslin päälle. Tai syödä sellaisenaan. Siemenissä ravintoarvot moninkertaistuvat, joten niitä voi nauttia vähemmän kuin nokkosrouhetta. Yhdistelmänä toimii myös hyvin rouhe+siemenet.
Nokkosta voi käyttää myös erinomaisena (jalka(käsi) kylpy-yrttinä verenkiertoa vilkastuttamaan.

NOKKOSÖLJY 30 ml (15e)
Tästä helppo laittaa pipetillä pieniinkin paikkoihin ja tarkasti.
Öljyn voi tarvittaessa myös laimentaa esim oliivöljyyn, arganöljyyn (auringonkukkaöljyyn) riippuen mitä aluetta hoitaa. Pullosta riittää, koska se tiivistetty tuote ja voimakas öljy. Nokkosöljyä saa käyttää myös sellaisenaan, eikä tarvitse laimentaa. Monipuolinen nokkosöljy sopii sinne minne keksit sitä käyttää, se on tuonut apua moniin vaivoihin. Kannattaa kokeilla ja testata.
Aloita päästä, hiuspohjaan hiustenkasvua elvyttämään, kuivaan hilseilevään päänahkaan tai öljyhoidoksi ja hiuksiin hiusöljyksi.
Lisää tippa shampooseen tai hoitoaineeseen.Kasvoille nokkosöljy sopii pelkkänä öljyhoitona, tai lisää kasvorasvaan tipottain. Jos teet kerroksittain kasvohoitoa (putsari, kasvovesi muu voide) niin jätä päällimäiseksi taputellen nokkosöljyä kasvoille esim yöksi.
Öljyä ja hoida ripsiä (huom jos ripsesi kestävät muitakin öljyjä) ja kulmakarvoja. Huolla huulet ja korvanlehdet nokkosöljyllä "naamiona" jonka voit jättää iholle.
Kuivaan karheaan kurkkuun tai väsyneille äänihuulille
hoitoa saa nokkosöljy-kurlauksesta tai nieltynä (sekoita esim juomaan tai ruokaöljyyn).
Nokkosöljy sopii kaikkialle iholle kuiviin kohtiin, karheisiin kohtiin, kovettumiin. Sitä voi kokeilla myös aknen hoitoon, ensin kuivattavat ainesosat ja lopuksi
kosteusvuorolla nokkosöljy säilyttämään ihon kosteus.
Jalkahoitona nokkosöljyä kantapäille ja kuiville jalkapohjille, verenkiertoa elvyttämään säärille, ja karvojenpoiston jälkeen rauhoittamaan ihoa.
Lisää sitä muihinkin käyttämääsi voiteisiin, esim käsirasvaan, kynsinauhoille tai jalkavoiteisiin.
Nokkosöljy on myös lemmen-öljy, sopii genitaalialueelle ja sitä voi käyttää limakalvoille kosteuttamaan. Myös elvyttämään verenkiertoa miehille ja naisille.
NOKKOSÖLJY 50 ml (25e)
Tämä nokkosöljy on elintarvikekelpoinen öljy, jossa yhdistyvät nokkosen siementen rasvahapot ja lehtien perinteinen käyttöarvo. Öljy on tarkoitettu nautittavaksi osana ruokavaliota.
Nokkosen lehtiä on Suomessa käytetty vuosisatojen ajan ruokana ja ravintokasvina.
Ravintorasvat: Siemenöljy sisältää runsaasti välttämättömiä rasvahappoja, mm. linoleiini- ja linoleenihappoa. Nämä tukevat solujen rakennetta ja aineenvaihduntaa.
Antioksidantit: Öljy sisältää tokoferoleita (vitamiini E-ryhmä), jotka suojaavat soluja hapetusstressiltä.
Nokkosen siemenet ovat kasvin ravinnerikkain osa. Ne sisältävät rasvahappoja ja tokoferoleja (E-vitamiiniyhdisteitä), jotka toimivat elimistössä antioksidantteina ja tukevat solujen normaalia toimintaa.
Nokkosöljyä voidaan käyttää esimerkiksi:
Salaattikastikkeissa tai valmiiden ruokien päälle puristettuna
Smoottiin tai dippikastikkeisiin
Kurkun karheuteen, kurkkukipuun tai äänen huoltoon paljon puhuville (kosteuttaa kurkkua ja ruokatorvea) lisää juomaan tai sellaisenaan
ei paistamiseen




Nokkosen siemenet 30g (15,90e)
Nokkossiemenet ovat nokkosen ravintoaineiden tiivistymä. Siemenet sisältävät runsaasti hyödyllisiä rasvoja, tärkeitä sydän- ja hermoston terveydelle. Sekä vitamiinit A, C, E ja K sekä rauta ja kalsium
Siemenet sisältävät mm. serotoniinia ja asetyyli-koliinia, jotka liittyvät vireyteen ja mielialan säätelyyn.
Nämä arvot ovat suuremmat siemenissä, koska niihin on tiivistynyt kaikki nokkosen koko kasvin ravintoaineet. Vai muutama lusikallinen viikossa riittää terveyden kohentamiseen.
Lisää smoothieen, jugurttiin, puuroon, tuorepuuroon, salaattiin, keittoon eli mihin vaan. Tai syö sellaisenaan.
Nokkosrouhe/siemen 40g (11.90e)
Kuivattua nokkosen lehteä ja siementä rouhittuna ja hienonnettuna.
Täyttä ravintoa ja voi ripotella tai sekoittaa ihan kaikkeen päälle ja väliin.
Nokkonen on ravintoaineiden tehopakkaus.
proteiinia ja ravintokuitua.
merkittäviä määriä kalsiumia, magnesiumia,
kaliumia, fosforia ja rautaa.
kalsiumia on runsaasti, joten nokkonen sopii kalsiumin lähteeksi myös kasvisruokavalioon.
nokkosessa on myös paljon C- ja B-vitamiineja, myös A-ja E-vitamiineja.
Ravintoarvot ovat huikeat:
Nokkonen on ravintoaineiden tehopakkaus. Pinaattiin verrattuna nokkonen sisältää runsaasti mm. proteiinia ja ravintokuitua. Nokkosessa on saantisuosituksiin nähden merkittäviä määriä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia ja rautaa. Etenkin kalsiumia on runsaasti, joten nokkonen sopii kalsiumin lähteeksi myös kasvisruokavalioon. Nokkosessa on myös paljon C- ja B-vitamiineja.
Lähde : Fineli

• NOKKOSEN TEHOKAS VAIKUTUS
Nokkonen on yleisesti elimistöä vahvistava, vireyttä ja vastustuskykyä antava. Luonnon oma energiajuoma!
• MONIPUOLISESTI VAIKUTTAVA
Liialliseen ihon hikoiluun, edistää nesteen ja turvotuksen poistumista. Onpa siitepölyallergiaankin saatu lievitystä nokkosesta (siemenet/lehdet kuivattuna) Ruokavalioon lisääminen aloitettava jo talvella huom.
HIUSHUUHDE
Lisää 2–3 rkl kuivattua nokkosta ja lisää päälle puoli litraa vettä. Kiehauta 10 min, siivilöi pois ja jäähdytä. Hiero nokkosvettä hiuksiin ja päänahkaan shampoopesun jälkeen. Tai huuhtele vedellä useaan kertaan. Jätä hiuksiin. Vihreät yrtit voivat hieman värjätä vaaleita hiuksia. Tummille hiuksille hyvä värintuoja.
NOKKOSNÄKKÄRI
2 dl maissijauhoa (gluteeniton)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½–1 dl kuivattua nokkosrouhetta/siemeniä
½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
¾ dl rypsiöljyä (tai oliiviöljyä)
½ tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
Pinnalle: seesaminsiemeniä
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää öljy ja kiehuva vesi ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina ohueksi levyksi leivinpaperille, ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja paista 150 °C noin 45 minuuttia. Jäähdytä ja lohko paloiksi.